Lähtisinkö kansanedustajaehdokkaaksi? osa 1

Jonkin aikaa miettinyt, kirjoitanko kokemuksiani julkisesti siitä, millaista oli ehdokkaana oleminen. Kun puolue otti murskatappion, olen miettinyt, pitäisikö vaieta, ettei “puolue joutuisi huonompaan valoon”. Vaan kun vaikenemalla ei ainakaan asiat muutu, eikä puolueen kannatuskaan ainakaan minun kokemuksieni julkituomisesta voi huonontua yhtään, olkoot tämä sarja tueksi vastaavaa kokeneille. En ole ainoa, joka samaa on joutunut kokemaan näissä vaaleissa, ja jonkun pitää kissa nostaa pöydälle.

Ensimmäinen osa käsittelee oman puolueen kunta-aktiivien toimintaa. Kun kiinnostukseni ehdokkuuteen alkoi olla kaikille selvää jo varhain viime syksynä, ja kun aiemmin ehdolla ollut ei osoittanut siihen useasti kysyttynä innostusta, alkoi sellainen tapahtumavyöry, josta henkinen toipuminen tulee ottamaan pitkän tovin, vaikka ulospäin katsottuna sitkeästi ja kolhiintumatta varmasti vaikutin selvinneeni. Silmätikkuna oleminen oli saanut alkunsa jo aiemmin, mutta ehdokkuus antoi “luvan” täysin rajattomaan sakinhivutukseen, jollaisen kohteeksi en toivo kenenkään koskaan joutuvan.

Ensin kuitenkin muistutus tyypillisestä koulukiusaamisen tapahtumaketjusta. Kiusaamistapauksissa uhri ei voi koskaan omalla toiminnallaan tai olemisellaan vaikuttaa siihen, onko kiusattu vai ei -kiusaajat tyypillisesti asettavat uhrilleen niin ylimaallisia edellytyksiä, ettei niitä kukaan ihminen voi täyttää. Kiusaamistapauksissa varsinainen pääkiusaaja saattaa olla opettajien edessä suositulta ja kunnolliselta vaikuttava, reipas oppilas. Likaisen työn tekevät pääkiusaajan ympärillä pyörivät apurit, jotka saavat hyväksynnän ja suosionosoituksia sekä välttyvät itse kiusatun kohtelulta, kun tekevät työtä käskettyä. Heidän ympärillään on vielä vaimeampi tukijoiden joukko ja osasyyllisiä ovat myös he, jotka näkevät mitä tapahtuu, mutta eivät saa suutaan auki ilmaistakseen paheksuntansa ja näin luovat vaikutelmaa kiusaamisen hyväksyttävyydestä.

Apurit hoitavat näkyvän kiusaamisen. Se on nälvintää, perättömien huhujen ja valheiden levittämistä kiusatusta, samassa tilassa ollessa nolaamaan pyrkimistä ja supinaa, merkitseviä katseita ja kikattelua uhriin nähden, kaiken toiminnan hankaloittamista, pois sulkemista, ulos savustamista, perättömien ilmoitusten tekemistä ja niiden kimppuun käymistä, jotka uskaltavat olla kiusatun kanssa kaveria. Apureiden ympärillä häärii lakeijoiden joukko, jotka eivät aktiivisesti osallistu itse kiusaamiseen, mutta tukevat sitä naureskelemalla ja osoittamalla hyväksyntää kyseiselle toiminnalle. Sitten on vielä suuri vaikenijoiden joukko, jotka katsovat sivusta ja pesevät kätensä osallistumatta itse toimintaan, mutta itse asiassa ovat osa kiusaajien joukkoa hyväksymällä hiljaa toiminnan. Vaikenijoille tyypillinen tapa selittää ja hyväksyä kiusaaminen on todeta “niillä on riita”, vaikka kahden ihmisen väliseen riitaan ei koskaan liity joukkoa muita ihmisiä, kuten kiusaamiseen tyypillisesti aina liittyy. Näillä kuittauksilla mitätöidään henkinen väkivalta, joka kuitenkin nähdään ja todetaan omin silmin.

Yllä kuvattu on tavallinen koulukiusaamisen kaava. Sama kaava toimii paitsi työpaikkakiusaamisessa, myös poliittisessa kiusaamisessa. Kun varhain syksyllä 2018 ehdolle pyrkimiseni oli kaikille selvää, pääsin kokemaan omakohtaisesti, kuinka kuvio toimii politiikan puolella. Jokainen mielipiteeni, joka erosi kiusaajien näkemyksestä, tehtiin poliittiseksi teatteriksi ja lyömäaseeksi vääntäen, kääntäen ja väärinymmärtäen. Puheluihini ei enää vastattu kunnan asioiden tiimoilta. Huonoon valoon pyrittiin saattamaan niin valtuuston puhujanpöntöstä kuin nimellä mainiten mielipidekirjoituksessa paikallislehdessä koskien tilaisuutta, jossa kirjoittaja ei itse ollut edes paikalla. Milloin minua oltiin erottamassa kunnanhallituksesta, milloin puolueesta, milloin keksimällä keksittiin esteellisyyksiä kunnan päätöksenteossa, joissa ei ollut toden häivää. Kiusaajien joukko käytti työ- ja vapaa-aikansa minun solvaamiseeni ympäri kylää -siihen oli pakko puuttua siinä vaiheessa, kun perättömät valheet menivät jo rumasti navan alapuolelle ja loukkasivat paitsi minua, rohkeita tukiryhmääni uskaltaneita myös miestäni, joka ei toimi millään lailla politiikassa, mutta on paikallisena yrittäjänä kaikkien tuntema.

Kampanja-avaukseeni saapui yksi apuri mölisemään ja kikattelemaan arvovaltaisen vieraan puhuessa. Toinen apuri ajeli kahvilan ulkopuolella tarkastamassa, kuka on uskaltanut saapua tilaisuuteeni. Kunnallisjärjestön johtoryhmä miehitettiin apureilla, joiden tehtävä oli vastustaa kaikilla tavoin kunnan oman ehdokkaan kampanjan tukemista ja pitkin kylän huoltoasemia kaikki kyseisissä kokouksissa puhuttu sättimiseni oli naapuripuolueiden ja kylän väen tiedossa. Osa väestä ryhmittyi toisen ehdokkaan taakse ja teki kampanjatyötä pitkälti minua haukkumalla. Kun tilanteesta järjestettiin keskustelutilaisuus, yksi apuri ei kyennyt lupaamaan, että olisi solvaamatta oman ryhmän väkeä julkisesti. “En lupaa. Jos muut muuttuvat niin katsotaan sitten”. Luonnollisesti kaikki eivät katsoneet tarpeelliseksi edes tulla paikalle.

Taloudellisia tukijoita ja tukiryhmään ilmoittautuneita vain hiljaa katosi -syykin selvisi siinä kohtaa, kun yksi tukiryhmääni uskaltautunut piiloutui vaalitilaisuudessa pylvään taakse, kun paikallinen vaikuttaja tuli tilaisuuteen. Siinä kohtaa kiusaamisen laajuus ja systemaattisuus valkeni jo minullekin -tuekseni lähteneet joutuivat hyökkäyksen kohteeksi kiusaajien toimesta. Kampanjapäälliköllenikään ei enää vastattu puhelimeen muiden tehtävien hoitamisen osalta. Vaati siis kansalaisrohkeutta oman kunnan keskustalaisilta tulla oman kunnan ehdokkaan tueksi. Asia, jonka pitäisi olla päivänselvyys. Jos oma ehdokas ei miellytä, tapana on olla vain hiljaa. Nyt masinoitiin vastakampanja. Koko toiminta tietysti satoi kilpailevien puolueiden laariin, mikä ei näyttänyt kiinnostavan paikallistasolla ketään. Joukkohurmassa piestiin omaa ehdokasta mentaliteetillä “Kun rikos tiedetään, syyllinen keksitään”, kuten itänaapurissa aikanaan. Hämäläisittäin aika moni tuli vedetyksi mukaan kiusaajien rinkiin vain siksi, ettei henkinen kantti riittänyt kieltäytymään oli kyse sitten ladonseinän mainospaikasta tai toisen ehdokkaan julkisesta tukikirjoituksesta.

Kaiken tämän keskellä iso hatunnosto ja kiitos niille, jotka kuitenkin uskalsivat toimia painostuksesta huolimatta kampanjassani. Teimme olosuhteisiin nähden hienon ja vaikuttavan kampanjan ja hyvän äänimäärän. Muiden puolueiden ehdokkaiden kesken oli hyvä ja reilu henki, kampittamista ja ilkeilyä ei tarvinnut vaalikentillä kuulla tai nähdä kanssaehdokkailta. Naapurikuntien keskustaväki tuki, kannusti ja tsemppasi ja muistutti siitä, että olen hyvä ehdokas ja oikeassa paikassa, kun olen politiikassa. Heidän ja tukiryhmän tuen ja kannustuksen ansiosta olen vielä kutakuinkin täysjärkisen kirjoissa. Kentiltä tarttui uusia tuttavuuksia ja ystävyyksiäkin. Oli hienoa yhteistyötä ja reilua kisaamista, upeita kohtaamisia ja hauskoja hetkiä. Suuri ja lämmin kiitos jokaiselle mukana olleelle.

Kampanja-aika on niin kuormittavaa ja kiireistä, että  mieltään ei ehtinyt sen aikana ilkeilijöiden toimesta suuresti pahoittaa. Nyt kun vaalit ovat ohi, on aika purkaa sitä henkistä kuormitusta, josta kiusattu kärsii pitkään. Olen tottunut vetämään roolini pystypäin, mikä voi antaa kovan vaikutelman. Se ei kuitenkaan tarkoita, että olisin immuuni ilkeämieliselle toiminnalle ja joukkohyökkäyksen epäreiluudelle. Pistää väkisinkin miettimään, olenko todella valinnut joukkueeni oikein, kun kotikuntani kaltainen toiminta painetaan villaisella ja selitetään kahden ihmisen välisenä riitana ilman, että kukaan saa suutaan auki ja peliä vihellettyä poikki? Kuinka moni osaava, aloitteellinen ja  fiksu poliitikonalku on jättänyt politiikan alkumetreille, jos asioista perustelemalla eri mieltä oleva tai eteenpäin pyrkivä saa osakseen tällaista kohtelua?  Onko pääasia, ettei kukaan nouse mihinkään, jotta voidaan olla tyytyväisiä homogeenisessä keskinkertaisuuksien kerhossa, josta ylöspäin ponnistelevat lyödään lekalla takaisin maanrakoon? Oletteko te herran tähren koskaan koskaan kuulleet alkiolaisuudesta?

Politiikka vaatii kovaa päätä ja resilienssiä eli paineensietokykyä. Tietty määrä ilkeämielisyyttäkin kuulunee asiaan, ja sääliä saa ilmaiseksi mutta kateus pitää ansaita. Joku roti kuitenkin pitäisi aikuisten ihmisten säilyttää. Ei ole ihme, että kouluissa kiusataan, kun aikuiset näyttävät tällaista mallia. Ei ole ihme, että keskustan kannatus Hämeessä on vain 10%, kun väki keskittyy potkimaan omiaan joukkohurmaannuksen vallassa.

Ensimmäinen osa tarinaa on tässä. Seuraavaksi onkin aika tutkia samaa ilmiötä maakunnallisella tasolla. Harkinnan jälkeen, vaikka näistä kirjoittaminen tuskin koituu omaksi edukseni, pidän tärkeänä että näistä asioista puhutaan julkisesti ja avoimesti. Epäilemättä saan alle tunnissa kuulla, kuinka puolueen kannatusromahdus on minun ja kirjoituksieni syytä. Se ei tässä kohden paljoa puserossa paina, koska 8kk jatkuneen kiusaamisen aikana olen oppinut, että aivan kaikki on minun syytäni.  Teen tai jätän tekemättä, selvää on, että mitään en voi tehdä oikein tai kiusaajiani tyydyttävällä tavalla, mitään syytä ei ole enää vaieta.

Jaa facebookissa
Twiittaa