Blogi

Mä alan vihdoin viimein käsittää…. osa 2

Edellinen blogini aiheutti myrskyn loppilaisessa fingerporillisessa sen pienne piirin joukossa, jonka arvelinkin pillastuvan, mutta ylitti kaikki lukijamäärät ja myös palautteet. Niissä on kerrottu vastaavat tarinat ympäri Suomea ja kiitetty rohkeudesta, kun olen uskaltanut kirjoittaa ilmiöstä julkisesti. Kiitos kymmenistä palautteista, niiden vuoksi kannattaa jatkaa tarinaa käänteineen, hiljentymiäskyistä huolimatta.

Olen ollut lähinnä järkyttynyt siitä, kuinka yleistä tämä on. Ja siitä, että paikallisesti ei nähty ilmiötä, josta kirjoitin. Ei taidettu selittämälläkään ymmärtää asian mittasuhteita saati ilmiötä. Olinpahan  vaan taas noita, jota voi kohdella miten hyvänsä, koska eihän noita pala rovioon heitettäessäkään. Defenssi on toki ihan ymmärrettäväkin reaktio tässä kontekstissa.

Yksi oikaisu pitää tehdä. Se on se, että jaoin blogin FB-seinälläni ja minulla on kuulemma 1150 kaveria (mitä en tiennyt).  Jos yhtään helpottaa niin FB ei ole oleellinen tekijä, koska tätä blogia julkaistaan kotisivullani, ei FB:ssä, jonne toki jaoin linkin kuten tapanani on. Kyllä sen luki jo yli 4000 ihmistä eikä vain minun FB-kaverini. Kotisivut ja blogit on sellaisia, että niitä saattaa seurata jotkut muutkin kuin fb-kaverit (onneksi) mutta löytyyhän se linkki myös twitteristä, jos saavutettavuus huolettaa!

Osa 3 siis seuraavaksi: käsittämättömät käänteet sekä vaallihäirinnän suhde demokratiaan.

Ja kyllä, kielloista ja paheksunnasta huolimatta minä taatusti kirjoitan ihan sitä, minkä parhaaksi itse harkitsen! Sitä enemmän, sitä roisimmin ja  röyhkeämmin, mitä enemmän yritetään estää, kiletäää ja paheksua. Sellainenkaan painostus kun ei ole tätä päivää.

Lähtisinkö kansanedustajaehdokkaaksi? osa 1

Jonkin aikaa miettinyt, kirjoitanko kokemuksiani julkisesti siitä, millaista oli ehdokkaana oleminen. Kun puolue otti murskatappion, olen miettinyt, pitäisikö vaieta, ettei “puolue joutuisi huonompaan valoon”. Vaan kun vaikenemalla ei ainakaan asiat muutu, eikä puolueen kannatuskaan ainakaan minun kokemuksieni julkituomisesta voi huonontua yhtään, olkoot tämä sarja tueksi vastaavaa kokeneille. En ole ainoa, joka samaa on joutunut kokemaan näissä vaaleissa, ja jonkun pitää kissa nostaa pöydälle.

Ensimmäinen osa käsittelee oman puolueen kunta-aktiivien toimintaa. Kun kiinnostukseni ehdokkuuteen alkoi olla kaikille selvää jo varhain viime syksynä, ja kun aiemmin ehdolla ollut ei osoittanut siihen useasti kysyttynä innostusta, alkoi sellainen tapahtumavyöry, josta henkinen toipuminen tulee ottamaan pitkän tovin, vaikka ulospäin katsottuna sitkeästi ja kolhiintumatta varmasti vaikutin selvinneeni. Silmätikkuna oleminen oli saanut alkunsa jo aiemmin, mutta ehdokkuus antoi “luvan” täysin rajattomaan sakinhivutukseen, jollaisen kohteeksi en toivo kenenkään koskaan joutuvan.

Ensin kuitenkin muistutus tyypillisestä koulukiusaamisen tapahtumaketjusta. Kiusaamistapauksissa uhri ei voi koskaan omalla toiminnallaan tai olemisellaan vaikuttaa siihen, onko kiusattu vai ei -kiusaajat tyypillisesti asettavat uhrilleen niin ylimaallisia edellytyksiä, ettei niitä kukaan ihminen voi täyttää. Kiusaamistapauksissa varsinainen pääkiusaaja saattaa olla opettajien edessä suositulta ja kunnolliselta vaikuttava, reipas oppilas. Likaisen työn tekevät pääkiusaajan ympärillä pyörivät apurit, jotka saavat hyväksynnän ja suosionosoituksia sekä välttyvät itse kiusatun kohtelulta, kun tekevät työtä käskettyä. Heidän ympärillään on vielä vaimeampi tukijoiden joukko ja osasyyllisiä ovat myös he, jotka näkevät mitä tapahtuu, mutta eivät saa suutaan auki ilmaistakseen paheksuntansa ja näin luovat vaikutelmaa kiusaamisen hyväksyttävyydestä.

Apurit hoitavat näkyvän kiusaamisen. Se on nälvintää, perättömien huhujen ja valheiden levittämistä kiusatusta, samassa tilassa ollessa nolaamaan pyrkimistä ja supinaa, merkitseviä katseita ja kikattelua uhriin nähden, kaiken toiminnan hankaloittamista, pois sulkemista, ulos savustamista, perättömien ilmoitusten tekemistä ja niiden kimppuun käymistä, jotka uskaltavat olla kiusatun kanssa kaveria. Apureiden ympärillä häärii lakeijoiden joukko, jotka eivät aktiivisesti osallistu itse kiusaamiseen, mutta tukevat sitä naureskelemalla ja osoittamalla hyväksyntää kyseiselle toiminnalle. Sitten on vielä suuri vaikenijoiden joukko, jotka katsovat sivusta ja pesevät kätensä osallistumatta itse toimintaan, mutta itse asiassa ovat osa kiusaajien joukkoa hyväksymällä hiljaa toiminnan. Vaikenijoille tyypillinen tapa selittää ja hyväksyä kiusaaminen on todeta “niillä on riita”, vaikka kahden ihmisen väliseen riitaan ei koskaan liity joukkoa muita ihmisiä, kuten kiusaamiseen tyypillisesti aina liittyy. Näillä kuittauksilla mitätöidään henkinen väkivalta, joka kuitenkin nähdään ja todetaan omin silmin.

Yllä kuvattu on tavallinen koulukiusaamisen kaava. Sama kaava toimii paitsi työpaikkakiusaamisessa, myös poliittisessa kiusaamisessa. Kun varhain syksyllä 2018 ehdolle pyrkimiseni oli kaikille selvää, pääsin kokemaan omakohtaisesti, kuinka kuvio toimii politiikan puolella. Jokainen mielipiteeni, joka erosi kiusaajien näkemyksestä, tehtiin poliittiseksi teatteriksi ja lyömäaseeksi vääntäen, kääntäen ja väärinymmärtäen. Puheluihini ei enää vastattu kunnan asioiden tiimoilta. Huonoon valoon pyrittiin saattamaan niin valtuuston puhujanpöntöstä kuin nimellä mainiten mielipidekirjoituksessa paikallislehdessä koskien tilaisuutta, jossa kirjoittaja ei itse ollut edes paikalla. Milloin minua oltiin erottamassa kunnanhallituksesta, milloin puolueesta, milloin keksimällä keksittiin esteellisyyksiä kunnan päätöksenteossa, joissa ei ollut toden häivää. Kiusaajien joukko käytti työ- ja vapaa-aikansa minun solvaamiseeni ympäri kylää -siihen oli pakko puuttua siinä vaiheessa, kun perättömät valheet menivät jo rumasti navan alapuolelle ja loukkasivat paitsi minua, rohkeita tukiryhmääni uskaltaneita myös miestäni, joka ei toimi millään lailla politiikassa, mutta on paikallisena yrittäjänä kaikkien tuntema.

Kampanja-avaukseeni saapui yksi apuri mölisemään ja kikattelemaan arvovaltaisen vieraan puhuessa. Toinen apuri ajeli kahvilan ulkopuolella tarkastamassa, kuka on uskaltanut saapua tilaisuuteeni. Kunnallisjärjestön johtoryhmä miehitettiin apureilla, joiden tehtävä oli vastustaa kaikilla tavoin kunnan oman ehdokkaan kampanjan tukemista ja pitkin kylän huoltoasemia kaikki kyseisissä kokouksissa puhuttu sättimiseni oli naapuripuolueiden ja kylän väen tiedossa. Osa väestä ryhmittyi toisen ehdokkaan taakse ja teki kampanjatyötä pitkälti minua haukkumalla. Kun tilanteesta järjestettiin keskustelutilaisuus, yksi apuri ei kyennyt lupaamaan, että olisi solvaamatta oman ryhmän väkeä julkisesti. “En lupaa. Jos muut muuttuvat niin katsotaan sitten”. Luonnollisesti kaikki eivät katsoneet tarpeelliseksi edes tulla paikalle.

Taloudellisia tukijoita ja tukiryhmään ilmoittautuneita vain hiljaa katosi -syykin selvisi siinä kohtaa, kun yksi tukiryhmääni uskaltautunut piiloutui vaalitilaisuudessa pylvään taakse, kun paikallinen vaikuttaja tuli tilaisuuteen. Siinä kohtaa kiusaamisen laajuus ja systemaattisuus valkeni jo minullekin -tuekseni lähteneet joutuivat hyökkäyksen kohteeksi kiusaajien toimesta. Kampanjapäälliköllenikään ei enää vastattu puhelimeen muiden tehtävien hoitamisen osalta. Vaati siis kansalaisrohkeutta oman kunnan keskustalaisilta tulla oman kunnan ehdokkaan tueksi. Asia, jonka pitäisi olla päivänselvyys. Jos oma ehdokas ei miellytä, tapana on olla vain hiljaa. Nyt masinoitiin vastakampanja. Koko toiminta tietysti satoi kilpailevien puolueiden laariin, mikä ei näyttänyt kiinnostavan paikallistasolla ketään. Joukkohurmassa piestiin omaa ehdokasta mentaliteetillä “Kun rikos tiedetään, syyllinen keksitään”, kuten itänaapurissa aikanaan. Hämäläisittäin aika moni tuli vedetyksi mukaan kiusaajien rinkiin vain siksi, ettei henkinen kantti riittänyt kieltäytymään oli kyse sitten ladonseinän mainospaikasta tai toisen ehdokkaan julkisesta tukikirjoituksesta.

Kaiken tämän keskellä iso hatunnosto ja kiitos niille, jotka kuitenkin uskalsivat toimia painostuksesta huolimatta kampanjassani. Teimme olosuhteisiin nähden hienon ja vaikuttavan kampanjan ja hyvän äänimäärän. Muiden puolueiden ehdokkaiden kesken oli hyvä ja reilu henki, kampittamista ja ilkeilyä ei tarvinnut vaalikentillä kuulla tai nähdä kanssaehdokkailta. Naapurikuntien keskustaväki tuki, kannusti ja tsemppasi ja muistutti siitä, että olen hyvä ehdokas ja oikeassa paikassa, kun olen politiikassa. Heidän ja tukiryhmän tuen ja kannustuksen ansiosta olen vielä kutakuinkin täysjärkisen kirjoissa. Kentiltä tarttui uusia tuttavuuksia ja ystävyyksiäkin. Oli hienoa yhteistyötä ja reilua kisaamista, upeita kohtaamisia ja hauskoja hetkiä. Suuri ja lämmin kiitos jokaiselle mukana olleelle.

Kampanja-aika on niin kuormittavaa ja kiireistä, että  mieltään ei ehtinyt sen aikana ilkeilijöiden toimesta suuresti pahoittaa. Nyt kun vaalit ovat ohi, on aika purkaa sitä henkistä kuormitusta, josta kiusattu kärsii pitkään. Olen tottunut vetämään roolini pystypäin, mikä voi antaa kovan vaikutelman. Se ei kuitenkaan tarkoita, että olisin immuuni ilkeämieliselle toiminnalle ja joukkohyökkäyksen epäreiluudelle. Pistää väkisinkin miettimään, olenko todella valinnut joukkueeni oikein, kun kotikuntani kaltainen toiminta painetaan villaisella ja selitetään kahden ihmisen välisenä riitana ilman, että kukaan saa suutaan auki ja peliä vihellettyä poikki? Kuinka moni osaava, aloitteellinen ja  fiksu poliitikonalku on jättänyt politiikan alkumetreille, jos asioista perustelemalla eri mieltä oleva tai eteenpäin pyrkivä saa osakseen tällaista kohtelua?  Onko pääasia, ettei kukaan nouse mihinkään, jotta voidaan olla tyytyväisiä homogeenisessä keskinkertaisuuksien kerhossa, josta ylöspäin ponnistelevat lyödään lekalla takaisin maanrakoon? Oletteko te herran tähren koskaan koskaan kuulleet alkiolaisuudesta?

Politiikka vaatii kovaa päätä ja resilienssiä eli paineensietokykyä. Tietty määrä ilkeämielisyyttäkin kuulunee asiaan, ja sääliä saa ilmaiseksi mutta kateus pitää ansaita. Joku roti kuitenkin pitäisi aikuisten ihmisten säilyttää. Ei ole ihme, että kouluissa kiusataan, kun aikuiset näyttävät tällaista mallia. Ei ole ihme, että keskustan kannatus Hämeessä on vain 10%, kun väki keskittyy potkimaan omiaan joukkohurmaannuksen vallassa.

Ensimmäinen osa tarinaa on tässä. Seuraavaksi onkin aika tutkia samaa ilmiötä maakunnallisella tasolla. Harkinnan jälkeen, vaikka näistä kirjoittaminen tuskin koituu omaksi edukseni, pidän tärkeänä että näistä asioista puhutaan julkisesti ja avoimesti. Epäilemättä saan alle tunnissa kuulla, kuinka puolueen kannatusromahdus on minun ja kirjoituksieni syytä. Se ei tässä kohden paljoa puserossa paina, koska 8kk jatkuneen kiusaamisen aikana olen oppinut, että aivan kaikki on minun syytäni.  Teen tai jätän tekemättä, selvää on, että mitään en voi tehdä oikein tai kiusaajiani tyydyttävällä tavalla, mitään syytä ei ole enää vaieta.

Jaa facebookissa
Twiittaa

1142 x KIITOS!

Ensimmäiset eduskuntavaalini ovat ohi. Äänimäärään on syytä olla tyytyväinen puolueen kannatuksen huomioiden, ja kun oman vaalipiirin lopputulema oli puolueen tulostakin heikompi, niin näillä rahkein lämmin kiitos luottamuksesta äänestäjilleni. Suurtakin suurempi kiitos myös tukiryhmääni lähteneille, oli tukenne sitten taloudellista tai talkoilusorttia, peltopaikkoja tai perunoita, suurta tai pientä tukea, apua ja kannustusta. Ilman apuanne tämä ei olisi ollut mahdollista.

Erityiset kiitokset luottopelaajilleni, jotka laittoivat aikaansa ja tässä tilanteessa toimivat suoraselkäisen rohkeasti tukenani. En tässä avaa näitä sanoja enempää, mutta kyllä näissä vaaleissa aukesivat omat silmät ja jyvät eroteltiin akanoista ihan paikallistasolla, valtakunnan poliittisesta asetelmasta huolimatta. Vaadittiin rohkeutta ja suoraselkäisyyttä tällä kertaa. Suuri kiitos erityisesti ydinryhmässä huhkineet Sami, Teemu, Jukka, Erkki, Minna ja Into uskostanne, työstänne ja suoraselkäisyydestänne. Teillä on erityinen paikka sydämessäni aina, teoilla ansaittu, enkä minä omiani jätä pulaan koskaan, jos jotenkin auttaa voin.  Kun on tottunut tulemaan omillaan toimeen, osaa arvostaa vilpitöntä apua, jota saa. Ja ihmisiä, jotka eivät ole naruista vedeltävissä. Respect.

Nyt on arki alkanut, eikä olo ole yhtään pettynyt. Sain ääniä jokaisesta vaalipiirin kunnasta. Murskatappiossa olin tuhatkerholaisten joukossa, vaikka jätin vaalilainat nostamatta johtuen paitsi valtakunnan asetelmasta, myös vaalipiirin tason toiminnan selkiytymisestä -olisi ollut hulluutta ottaa lainaa sillä tavalla pelatussa tilanteessa, jossa oli riittävää jo palkattomat viikkojen vapaat ja jokainen oma euro mitä irtosi. Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku, eikä millään rahamäärällä olisi voinut muuttaa muualla tehtyjä päätöksiä toisenmoisiksi.

Ollaan tilanteessa, jossa tosiasioita on katsottava silmiin, kun tappiota ei selitä vaalipiirissä pelkkä hallituspolitiikka tai valtakunnan tason epäsuosio -osansa on piiritason toiminnalla. Hämeen tulos on vielä valtakunnan tulostakin huonompi. Tappiossa on uuden voiton siemen kylvetty, mutta se kasvaa vain, jos totuutta katsotaan suoraan silmiin, analysoidaan tilanne rehellisesti ja korjataan toimintakulttuuriin liittyviä tapoja. Isolla kädellä.

Vaaleissa korostui se, että nyt on uusi aika, uusi sukupolvi ja sen mukaiset toimintatavat vaihdettu Arkadianmäelle ja mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Vanhan maailman tavat eivät enää kelpaa. Ja niin on hyvä. Maailma menee eteenpäin, eikä se kehitys pysähdy kiurulaisella neliraajajarrutuksella. Olen vaalirallin jälkeen vaikkakin väsynyt myös intoa ja puhtia täynnä. Nyt ollaan uuden äärellä, muutoksen äärellä ja se on juuri niin kuin pitääkin olla!

Lähdin ehdolle olosuhteista tietäen asenteella, joka ratsastajalle opetetaan ensimmäisenä. Esteradalla ei koskaan katsota sitä estettä, mikä seuraavaksi hypätään -katse on aina jo seuraavassa ja osin jo kolmannessa esteessä radalla. Jos hevonen ei ole pomminvarma, se kieltäytyy tai tiputtaa jos ratsastaja tuijottaa hypättävää estettä, koska silloin tiedostamattaan jarruttaa. Hevosta ei voi huijata. Kun katse on koko ajan jo seuraavassa ja sitä seuraavassa esteessä, painopiste on oikein, ajatus on eteen ja ylöspäin eikä käsijarru ole puolivahingossa päällä. Mitään ei ole hävitty, nyt laukataan kohti kolmosestettä.

Pysy matkassa, tämä rata ei ole ihan hetkessä maalissaan!

Työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksun verovähennysoikeus on aikansa elänyt

Jokaisella on oikeus kuulua tai olla kuulumatta yhdistykseen. Pääsäännön mukaan jokainen myös maksaa yhdistykseen kuulumisesta koituvat kulut, kuten jäsenmaksut, omista tuloistaan, omalla ajallaan ja vastaa maksamisesta aiheutuneista kuluista, kuten pankkikuluista, itse.

Suomalaisessa verojärjestelmässä on kuitenkin kummajainen työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksun kohdalla. Sen saa vähentää verotuksessa, eli toisin sanoen kyseiset järjestöt toimivat veronmaksajien tuella. Kun kyseessä on yhdistys, tilanne on kummallinen, koska minkään muun järjestön jäsenmaksua ei saa vähentää verotuksessa. Vielä erikoisemmaksi tilanne käy työntekijäjärjestöjen kohdalla, jossa jäsenmaksun laskeminen ja tilitys yhdistykselle teetetään työnantajalla, jolle kukaan ei korvaa vaivasta aiheutuvia työaika- ja hallinnointikuluja.

Verojärjestelmämme katsoo ammattiyhdistyksen jäsenmaksun tulonhankintamenoksi, vaikka ammattiyhdistyksillä on paljon muutakin toimintaa kuin työmarkkinoihin ja ammatilliseen edunvalvontaan liittyviä toimintoja, kuten vaikuttamista poliittiseen päätöksentekoon sekä erilaisia jäsenetuja. Niiden tukeminen verovähennysoikeudella tarkoittaa sitä, että kaikki ne veronmaksajat, jotka eivät näihin järjestöihin kuulu, rahoittavat tätä muutakin toimintaa, jolla ei ole mitään tekemistä varsinaisen ammatin ja sen edunvalvonnan kanssa.

Verovähennysoikeus maksaa valtiolle 200-300 miljoonaa vuodessa. Nuokin varat voitaisiin käyttää vaikkapa lääkekorvausten parantamiseen tai heikompiosaisten auttamiseen. Nykymaailmassa he, joiden on järkevää kuulua liittoihin -pääosin työelämässä olevat henkilöt, joilla on ammatti, eivät ole yhteiskuntamme vähävaraisia tai heikoimmassa asemassa olevia. Jokainen siis maksakoot jäsenmaksunsa omista varoistaan itse, yhdistykseen katsomatta.

 

Jaa facebookissa
Twiittaa

Perustulolle kyllä – kunhan asumistuki samalla laitetaan romukoppaan

Vaalikoneisiin vastaillessani olen sanonut kyllä vastikkeettomalle perustulolle. Se vapauttaisi tekemään, yrittämään ja toimimaan ilman tilitysvelvollisuutta erinäisille byrokraateille, ja tietysti vähentäisi niiden tarvetta ja korjaisi monta kannustinloukkua tästä maasta.

Koska perustulo on kallis, ajattelen sen niin, että perustulo on se, millä sitten on pärjättävä ilman muita tukia. Tämä tarkoittaisi siis mm. asumistukijärjestelmän heittämistä romukoppaan. Minulle on ihan ok, jos joku tahtoo olla elämäntapatyötön, kunhan on sitä sitten sillä vaikkapa 600 euron perustulolla ilman muita tukia ja sellaisessa paikassa, missä tuolla rahalla elää ja asua. Nykyisten tukien päälle perustulojärjestelmää ei ole varaa rakentaa.

Asumistuki vääristää vuokrien hintoja ja mahdollisuuksia palkatun työn vastaan ottamiseen. Juuri tämän vuoksi kasvanut työllisyysluku kohdentuu pääkaupunkiseudun ulkopuolelle -pääkaupunkiseudulla tilanne oli sairas jo 90-luvulla ja sairastunut siitä eteenpäin. Asumistuki pitää vuokrat niin korkeina, ettei kenenkään tavallisilla palkkatuloilla elävän ihmisen ole mahdollista niitä vuokria maksaa. Työssäkäyvätkin siis saavat asumistukea, joka pitää vuokrat keinotekoisesti korkeina, ja kaiken huippuina sen verovaroista kustannettavan asumistuen ja ylikorkean vuokran tulot kotiutuvat ay-liikkeelle, joka omistaa mittavasti vuokra-asuntoja ja heidän lisäkseen yksityisille asuntosijoittajille. Jälkimmäiset eivät sentään tuottojaan ohjaa miljoonakaupalla yhden puolueen vaalityöhön, ensimmäinen niin tekee.

Kun yritystukia vaaditaan aina karsittaviksi, minä vaadin asumistukea lopetettavaksi, jotta keinotekoinen vuokrien korkeana pitäminen loppuisi. Siinä samassa massiivinen tulonsiirto veronmaksajilta ay-liikkeen omistamille vuokratuloyhtiöille loppuu, mutta eikös vasemmistokin kovaa vaadi tämänkaltaisten tukien ja tulonsiirtojen ohjaamista hyväosaisille lopetettaviksi?

Kaatuuko soten mukana Kanta-Häme?

Kirjoitukseni, joka on julkaistu myös 5.5.2019 Hämeen Sanomissa

Petri Hakala avasi sunnuntain Hämeen Sanomien kirjoituksessaan keskustelun Kanta-Hämeen tulevaisuudesta. Jatkan sitä haastamalla istuvat kansanedustajat, jotka aikovat äänestää uudistusta vastaan kertomaan, mitä tapahtuu Kanta-Hämeelle siinä tapauksessa, että maakunta- ja soteuudistuksen kaatuessa Riihimäki toteuttaa puheensa ja siirtyy Uudellemaalle? Uudistusta vastustavien ja sitä vastaan äänestää aikovien kansanedustajien soisi tässä vaiheessa ennen vaaleja kertoman, mihin aiotte liittää Kanta-Hämeen siinä tapauksessa, että ilman Riihimäkeä maakunta jää liian pieneksi toimijaksi yksin? Liitetäänkö kokonaisuutena johonkin maakuntaan vai pilkotaanko peräti useamman maakunnan reuna-alueiksi? Kuntaliitosten seuraukset jo tiedetään, nyt on maakuntaliitoksista puhumisen aika.

Koska uudistus on välttämätöntä saada edes käyntiin kolmen hallituksen veivauksen, soutamisen ja huopaamisen jälkeen ja Kanta-Hämekin on sitä miljoonilla valmistellut, olen itse valmis kehittämään Kanta-Hämettä ja soteuudistusta siinä missä sen edellyttämää lainsäädäntöäkin, kunhan uudistus saataisiin viimein edes alulle 12-vuotisen lainvalmistelutyön jälkeen. Vaikutusarvioinnissani painaa sekin, että ilman Riihimäkeä hajoaa todennäköisesti koko maakunta. Äänestäjien kuluttajansuojan vuoksi kertokaa siis maakunta- ja soteuudistusta kaatavat, istuvat kansanedustajat, kuinka suu pannaan sairaalahankkeineen päivineen siinä kohtaa, jos sote kaatuu ja Riihimäki ei enää jatkossa kuulu Kanta-Hämeeseen?

Kansanedustajien aktiivimallin vuosipäivä

On kulunut tasan vuosi siitä, kun astelimme Joel Rouvisen kanssa eduskuntaan jättämään yli 70 000 kannattajaa keränneen kansalaisaloitteemme kansanedustajien sopeutumiseläkkeen lakkauttamiseksi ja muuttamiseksi määräaikaiseksi sopeutumisrahaksi, kuten 2011 jälkeen valituilla edustajilla jo on käytäntönä.

Aktiivimallin jälkimainingeissa tämä lentoon lähtenyt aloite ja sen saama julkisuus ei ollut eduskuntaryhmille mieleen. Kun etsimälläkään ei löytynyt perustuslakiasiantuntijaa, joka olisi pitänyt sopeutumiseläkettä eläkkeenä, eduskuntaryhmien oli julkisuuden siivittämänä pakko taipua sille kannalle, että tämä ikuinen, kovatasoinen työttömyyskorvaus lopetetaan. Kansalaisille sitä kunniaa ei kuitenkaan haluttu antaa, vaan eduskuntaryhmät laativat lähes samansisältöisen lakialoitteensa kuin kansalaisaloite jo oli, muutamin liennytyksin.

Vuoden päivät ovat siis kuluneet  ja hankkeen edistyminen näytti jäävän jumiin valiokuntakäsittelyyn. Tammikuussa aloin olla jo varma, että sotevaliokunnan kiireisiin vedoten lainmuutos jää toteutumatta, koska aloitteet raukeavat eduskunnan työskentelyn päättyessä ennen vaaleja. Tämä artikkeli pisti kuitenkin vauhtia valiokuntaan, ja valiokunta käsitteli molemmat aloitteet helmikuussa ja sai siitä lausuntonsa valmiiksi eilen. https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/268884-sopeutumiselakkeet-rauhoitettiinko-aanestajat-ja-media-kansalaisaloitteen-tekija-heli

Lausunnolla eduskuntaryhmien laatimaa lakkautusaloitetta puolletaan hyväksyttäväksi, ja kansalaisaloitetta hylättäväksi, koska ensimmäinen jo toteuttaa jälkimmäisen sisällön. Jokseenkin huvittavaa, että eduskuntaryhmien kansalaisaloitetta myöhemmin laatima lakialoite, liki samansisältöinen, piti tehdä vain siksi, että istuvat kansanedustajat saisivat kunnian tästä 70 000 kansalaisen liikkeelle laittamasta muutoksesta. Sillä nyt sinänsä ei ole merkitystä, kunhan asia toteutuu ja tuo eliitin etuisuus saadaan päättymään. Siitä on kiittäminen aktiivisia kansalaisia, jotka allekirjoittivat aloitteen ja aktiivista mediaa, joka piti aihetta esillä!

Viimeinen jännitysnäytelmä on vielä edessä ruuhkaantuneen eduskunnan käsittelyssä, koska laki pitää vielä hyväksyä ennen istuntokauden päättymistä. Vielä tässä ehtii jokin mutka matkaan tulla, sillä aivan kaikkia Arkadianmäellä tämän muutoksen edistyminen laiksi saakka ei miellytä, vaikka olisi poliittinen itsemurha sitä vastaan äänestää.

Ei kaikki ole oikein, minkä laki sallii

Viime päivinä ehdokas Lehtilä on seurannut uutisointia ristiriitaisin tuntein. Toisaalta voi olla iloinen siitä, että suomalainen nainen saa merkittävän tehtävän miehisestä pankkimaailmasta. Ja toisaalta hämmennystä siitä, miksi ei riitä ymmärrys erota nykytehtävästä välittömästi.

Vaikka mitään laitonta ei ole nykytehtävässä jatkamisessa, politiikon ja etenkin kansanedustajan pitää kyetä ymmärtämään lain ja moraalin välinen ero. Yhteiskunta on pahasti degeneroitunut, jos lainsäätäjät pitävät lain vaatimusten noudattamista riittävänä moraalisena mittarina omalle toiminnalleen. Moraali on käsityksiä siitä, mikä on oikein ja mikä väärin, miten on ryhdikästä ja oikeudenmukaista toimia ja miten ei. Moraalin pitäisi varsinkin vallankäyttäjillä olla huomattavasti lain asettamia vaatimuksia korkeammalla tasolla kansalaisten luottamuksen säilyttämiseksi.

En yrittämälläkään voi ymmärtää enkä parhain päin selittää sellaista, jota en koe oikeaksi, vaikka toiminta lainmukaista onkin. Väistämättä näyttää ikävältä, että suurpankin tuleva hallitusjäsen istuu ministerinä kautensa loppuun, vaikka kansa epäilemättä ei pahastuisi siitä, että erinäiset kesken olevat lakihankkeet jäisivät kesken… Näyttää ryhdittömältä  hyvävelikerhoilulta, hyssyttelyltä ja kansalaisten yksinkertaisena pitämiseltä.

Sain eilen istuvalta kansanedustajalta neuvon, että meidän ehdokkaiden pitää kertoa ihmisille toreilla ja kylillä, kuinka asiat oikeasti ovat. Tämä asia on nähdäkseni näin, torin sijasta blogissa, eikä kansanedustajaehdokkaiden tehtäviin kuulu edes omien, istuvien edustajien päätösten parhain päin selittely. Olen ehdolla juuri siksi, että ryhtiä ja oikeudentajua Arkadianmäki tuntuu kipeästi kaipaavan!

 

 

Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa…

Eilen kirjoitin ilmiöstä ja kuntapolitiikan tilasta, jonka ilmiöistä käytännössä minulla on ollut ilo keskustella viime vuoden aikana vähintään satojen kuntapoliitikkojen kanssa Hangosta Utsjoelle. Työn etuja, että perspektiiviä siitä missä on oltu ja ollaan, missä ollaan nyt ja mihin ollaan menossa on saanut kerryttää kokemusasiantuntijoiden kautta.

Mikään blogini ikinä ei ole nostanut samoja reaktioita some-riehaantumisesta päätellen, mikä oli yllättävää. Jotkut kokivat että kirjoitin kotikunnan asioista ja poliitikoista reaktioista päätellen. Kyllähän sitä joskus itsekin tunnistaa itsensä kirjallisuudesta ja muistakin teksteistä, mutta en sentäs osaa kuvitella että kirjoitettaisiin minusta, vaikka joistain tekstistä itseni tunnistaisinkin. Ei se sentäs kirjoittajan vika ole, jos tarinasta tunnistaa itsensä ja käy hieman tunteeseen. Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa, sanoo sananlasku.

Vallankäytön nykyaikainen sovellutushan on, että ne, jotka asioista ovat eri mieltä, leimataan mielellään oman pesän likaajiksi, riitelijöiksi ja muiksi pahantekijöiksi. Se on vallalla niin työpaikoilla, politiikassa kuin järjestötoiminnassa -asioista eri mieltä olevat lynkataan ilkiöiksi ja ongelmiksi, ja jos ei muu auta keksityin lokaan saattavin tarinoin. Siinä kyydissä vaatii kenen tahansa pää kovuutta pitää selkä suorassa ja asiat mielessä. Kun emme elä Venäjällä, jossa asioista eri mieltä olevat voisi teljetä vankilaan, tehokkain tapa etenkin naisten kohdalla on leimata heidät riiteleviksi tuhmeliineiksi. Mitä valtamedia edellä, sitä kyläsomeryhmät perässä.

Asiathan eivät siitä muutu, että joku niistä kirjoittaa. Jos joku kokee tulleensa kirjoituksista, joissa ei kohteita tai henkilöitä mainita, tulleensa loukatuksi niin sue me. Lupaan kirjoittaa jokaisesta kalikan kolahduksesta uuden blogin. Isoisäni ei ääntään kranaatinsirpaleestaan iäksi menettänyt rintamalla siksi, että minä yhteiskunnallisista asioista ja epäkohdista vaikenisin. Lakeijat räksyttökööt johtajansa viitoittamaa tietä, koska vapaa maa valita, kenen pillin tahdissa hyppii vai tahdittaako hyppynsä ihan itse.

Änkyräpolitikoinnin kuolinkorinoita

Politiikka on ihmeellinen laji, varsinkin kuntapolitiikka. Sinne hakeutuu kovin paljon ihmisiä, joille asema kärpäsen paskan kokoisen kunnan kunnanhallituksessa tai jonkun sortin puheenjohtajana nostattaa egoa. Ja sen egon vallassa ei paljoa kunnan etu tai veronmaksajien asema kiinnosta, kun voi olla otettu ja itsetuntoa nostattava juttu olla esimerkiksi jonkun hevosottolautakunnan varajäsen tai jopa puheenjohtaja, jonka näkemyksiä Tärkeä Virkamies kuuntelee. Tai on kuuntelevinaan.

Demokratia on sitä, että kansa valitsee edustajat. Virkamiehet taas ovat palkollisia, joiden pitäisi nauttia näiden poliittisten edustajien luottamusta. Virkamiehet huolehtivat lainmukaisuudesta ja täytäntöönpanosta, mutta heille ei kuulu kannan ottaminen siihen, mikä on järkevää ja mihin rahat pitää käyttää. Se valta kuuluu poliitikoille, kansan valitsemille, koska kansa sen lystin maksaa. Poliitikot kantavat vastuun vaaleissa. Virkamiehen kuuluu nauttia poliitikoiden luottamusta, ei niin että toiste päin.

Todellisuus on sitten joskus se, että henkilöt, jotka omassa elämässään ovat postimerkinnuolijoita ovat kovasti otettuja, jos tärkeä virkamies heitä noteeraa. Siinä kohtaa poliittisessa päätöksenteossa aletaan perustella kaikkea päätöksentekoa sillä, että virkamies haluaa tehtäväksi niin tai näin -annetaan siis se kansalta saatu tarkoituksenmukaisuusharkinta virkamiesten käsiin, mikä on demokratialle paitsi vierasta, myös vaarallista. Sitä kutsutaan meritokratiaksi, eikä sellainen ole Suomessa vallalla, mikäli perustuslakia ei viimeksi lukemani jälkeen ole muutettu.

Sitten on ne vaikeat tyypit, jotka eivät suostu pomppimaan sen mukaan, mitä pieni asemastaan ja vallastaan sokaistunut postimerkinnuolijaporukka tahtoo. Asiat jäävät sivuun, kun päätöksenteko keskittyy siihen, ettei väärän tyypin näkemys ainakaan voita, oli se järkevä kunnan ja äänestäjien kannalta tai ei. Hommaa tehostetaan postimerkinnuolijan ympärillä hääräävien lakeijoiden joukolla, joiden tehtävä on ojentaa postimerkkejä nuoltavaksi. Tarpeen tullen tuo väki paremman puutteessa tekee  ihan mitä tahansa muuta kuin oman näkemyksensä mukaan, ettei vain joudu itse kohteeksi ja pysyy uskollisten merkkien ojentelijoiden sakissa.

Perättömät tarinat yksityiselämästä levitettynä niistä, jotka yrittävät kertoa että postimerkkejä saa jopa tarroina nykyään ja että valmiiksi maksettu kuori olisi kokonaisedullisin, ovat normisetti, kun änkyrät yrittävät takertua valtaansa keinolla millä hyvänsä. Siinä ei paljoa asiat paina, kun hankalaksi heittäytyviä yritetään savustaa pihalle. Siinä yritetään vaikka kesken kauden perustella uusia puheenjohtajuuksia, jotta ei tarvitse tulla toimeen tai pyrkiä yhteisymmärrykseen sellaisen kanssa, jonka kanssa oli riita 10 vuotta sitten. Tai jonka kanssa isoisän veljellä oli sen toisen serkun isotädin kanssa vaikkapa jostakin tiestä. Johtajuutta siinä ei sitten ole ei pätkän vertaa, muuta kuin juhlapuheissa.

Mutta mutta, ne nuoltavat postimerkit ovat mennyttä aikaa. Niin on myös änkyröiden vallankäyttö. Se, että jopa julkisuuteen nousee viitteitä siitä, että kaikki ei ole yksimielistä ja auvoista ja että lakeijoita tarvitaan mustamaalaustalkoisiin, on lopulta ja oikeasti hyvä merkki. Se kertoo siitä, että muutos on käynnissä. Änkyräpolitikoinnin kuolinkorinaa, jota ei kuulu niin kauan kun moinen meno on vallassaan. Enää ei ole, ja pian niitä muistellaan hymyillen näitäkin aikoja. On paikkoja, joissa korinat on jo hoidettu ja vielä enemmän niitä, joissa korinan kuuluminen ei vielä ole edes alkanut. Yksi asia on varmaa. Mikään ei muutu, jos kukaan ei suutu. Ja kun muutos on alkanut, siinä on korinaa ja luopumisen tuskaa, kun postimerkkien nuolijat korvaantuvat nykyaikaisemmilla meiningeillä, mutta muutos on menossa ja hyvä niin.

Asiat, avoimuus ja se, että tehdään oikeita asioita oikein ovat tie tulevaisuuteen. Muutos on jo menossa, ja tulevaisuus on toisenlaisen toimintatavan! Eteenpäin!