Heli

Olen

Heli Lehtilä Lopelta, eteläisestä kanta-Hämeestä.

Synnyin

30.3.1977 Helsingin Naistenklinikalla perheeni toiseksi lapseksi ja ainoaksi tyttäreksi. Vartuin kolmen veljen kanssa vantaalaisissa lähiöissä.

Työ ja luottamustehtävät

Nykyisin toimin koulutussuunnittelijana Maaseudun Sivistysliitossa, ennen kokoaikainen yritystoimintani on nykyisin sivutoiminen. Aiemmin olen työskennellyt mm. juridiikan korkeakoululehtorina, järjestöissä niin toiminnanjohtajana, koordinaattorina, ohjaajana kuin sihteerinäkin sekä karjanhoitajana maatalouskoulussa sekä maatalouslomittajana. Edelleen teen lomituskeikkaa lypsykarjan parissa aina kuin suinkin on aikaa.

Luottamustehtävissä toimin tällä hetkellä Lopen kunnanvaltuutettuna, kunnanhallituksen jäsenenä, henkilöstöjaoston jäsenenä, Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin valtuuston jäsenenä, Keskustan etelä-Hämeen piirihallituksen jäsenenä, Keskustan Läyliäisten paikallisyhdistyksen varapuheenjohtajana.

Koti ja perhe

Asun entistä pientilaa Lopen Läyliäisissä. Tilasta on jäljellä rakennukset ja hieman metsää. Kunnostetussa navetassa majaa pitävät ahvenanmaanlampaat apumies Antero ja hänen veljensä Aulis sekä kukko ja maatiaiskanoja munimaan  kotitarpeiksi. Lisäksi dobermannit Raisu ja Rauli pitävät vartiota niin talossa kuin pihamaalla. Olen kihloissa piirinuohooja Kai Salmen kanssa, mutta toistaiseksi pidämme molemmat omia talojamme -naimisiin en ole vielä eläessäni ehtinyt.

Miten minusta tuli minä?

Olin nuori 90-luvun laman aikaan vaatimattomissa oloissa vantaalaisessa lähiöperheessä. Yläasteikäisenä kiinnosti kaikki muu paitsi koulunkäynti, eikä kouluilla ollut juurikaan resursseja kannatella meitä. Peruskoulusta meninkin suoraan osa-aikatöihin, mikä oli siihen aikaan erikoista. Täytettyäni 18 vuotta vuonna 1996 kirjauduin iltalukioon ja tein työn ohella kovasti töitä kuroessani yläasteella puutteellisiksi jääneet tiedot. Kirjoitin ylioppilaaksi 1998. Se oli työvoitto -aina ei ollut varaa edes kirjoihin, mutta kohtuullisin arvosanoin painoin valkolakin päähäni.

Kirjoitusvuonna ostin myös hevosen, kun lapsuusajan ratsastusharrastus oli aina ollut rahasta kiinni. Ahkera ja työteliäs psytyi nipin napin ylläpitämään oman huushollinsa ja hevosen, kun teki kahta kolmea työtä -hevoset, koirat ja työ täyttivät kaiken vapaa-ajan. Lopulta otin pankista lainan ja ajoin ajokortin, jonka jälkeen pakkasin tavarani, koirani ja hevoseni ja muutin Hämeeseen Hausjärvelle 2000-luvun alussa töihin ja opiskelemaan. Maatalouskoulu vei minut mennessään ja hurahdin täysin lypsykarjan hoitoon. Valmistuin taas työn ohessa Uudenmaan Maaseutuopistosta, jonne päädyin myöhemmin koulutilan karjanhoitajaksi. Vapaa-aika täyttyi työstä, navetta-ajoista, hevoshommista ja aktiivisesta palveluskoiraharrastuksesta.

Jossain kohtaa huomasin, että minulla oli vakaa aikomus mennä yliopistoon jo lukion jälkeen. Tein kipeitä päätöksiä, myin hevoseni hyvään kotiin ja siirryin päivätyöhön, otin esille pääsykoekirjat tavoitteena Tampereen yliopiston kauppa-ja hallintotieteellisen tiedekunnan oikeustieteiden laitos. Systemaattinen lukutekniikka tiukan aikataulun mukaisesti kannatti, ja pääsin ensiyrittämällä yliopistoon julkisoikeuden pääaineopiskelijana. Tarkoitukseni ei ollut tällä kertaa valmistua nopeasti, mutta julkisoikeus vei mukanaan,  ja valmistuin maisteriksi neljässä vuodessa -tästä ajasta vietin vuoden päätoimisena opiskelijana, enempi oli taloudellisesti mahdotonta aikuiselle ihmiselle, jolla oli jo velvoitteitakin hoidettavanaan.

Yksin asuva naisihminen ei ole pankkien lempiasiakas, ei varsinkaan jos hän haluaa asua vanhassa talossa keskellä metsää. Maisterin tutkinto ja vakivirka lehtorina auttoi toteuttamaan suuren haaveeni, oman talon päättyvän tien päässä metsässä, ja Hausjärven Hikiästä muutin Lopelle nykyiseen kotiini. Pääsin viimein toteuttamaan tietynlaista omavaraisuutta, kun polttopuut ovat omasta takaa eikä sähkökatko lakkauta vedentuloa tai kylmennä mökkiä, ja kananmunatkin saa omasta takaa. Remontti etenee hitaasti ja välillä ei lainkaan, mutta en vaihtaisi tätä mihinkään.

Politiikkaa ja luottamusta

En ole kantakirjakepulainen vaan vuosien harkinnan jälkeen löytänyt poliittisen kotini keskustasta. Perhetaustassani on koko puoluekentän kirjo edustettuna kokoomuksesta kommunistiin, joten otti aikansa pohtia, missä juuri minä voin täysin sydämin olla mukana ja lopulta koin eniten omakseni nimenomaan keskustan. Niistä on pidettävä huolta, jotka eivät itse siihen pysty, mutta aikuisilla, terveillä ihmisillä on oikeuksien lisäksi myös velvollisuuksia -kuten velvollisuus elättää itsensä.

Suomi on siitä hieno maa, että minäkin olen voinut opiskella. Tiedän, että se on monin verroin helpompaa toisille kuin toisille, mutta en pidä lainkaan huonona asiana sitä ponnistelua ja työtä ja tavallista mutkikkaampaa polkua, jota pitkin olen nykytilaan päätynyt. Se tie on opettanut paljon elämästä, itsestä ja muista ihmisistä, elämän hienoista ja nurjista puolista. Auttaminen on tärkeää, mutta yhteiskunta ei saa opettaa ihmisiä avuttomiksi -ei lapsia eikä aikuisia. Ilmaiseksi tai helpolla saatua harva osaa arvostaa.

Politiikassa luottamus on tärkeintä. Vaan kenen luottamus? Äänestäjien. Niin kauan kuin perustaa poliittisessa päätöksenteossa ratkaisunsa siihen, minkä tietää ja tuntee oikeaksi ja uskoo vielä äänestäjiensä hyväksyvän, nukkuu yönsä hyvin ja jaksaa joskus kovatkin sosiaaliset paineet poliitikkokollegojen tai virkamiesten taholta. Kansalaisia varten tätä tehdään, ja äänestäjien luottamusta on nautittava -muuta ohjenuoraa ei voi eikä saa olla olipa kyse kansanedustajan tai kunnanvaltuutetun tehtävästä.

 

Jaa facebookissa
Twiittaa